keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Totuus

Niinhän se taitaa olla kuten tässä kuvassa on todettu, vai mitä mieltä olette.
Käyntejä sivuilla muuten jo yli 2000, joten iso kiitos siitä, tuntuu siltä että tähän aiheeseen liittyvä sivusto oli siis tarpeen?


Tähänkin olisi pakko vastata jo Neiti minulta tätä kysyisi, että kyllä rakkaani teet juuri oikein minulle.
Hitto muuten että kiihotti lukea taas kuinka Neiti on tosissaan tästä ja kertoo sen kaikille teille lukijoillekin. Kiitos siitä ihana Neitini ja on aivan loistavaa saada olla Naisen vallan alla tällä tavalla.

Vielä muutama päivä ja sitten pääsen taas Neidin vallan alle tosissaan, ja piiskan ulottuville. Tuskin maltan odottaa, jännää siinä on se, kanssa että odotan todella pääseväni lukkoon. Nyt ilman lukkoa ollut jonkin aikaa  jo, ja tuntuu että laukeamistarve on todella suuri. Silti haluaa lukkoon kun pääsee kotiin, jotta vain Neidillä on mahdollisuus päättää täysin siitä, koska minulla edes seisoo kunnolla, tai koska siihen saan koskea. Se Neidin lähettämä kuva jotenkin pyörii mielessä tiuhaan tahtiin, ja hänen kommenttinsa siitä että lipaisut maksaisivat lisää lukitusta kiihottavat entisestään. Kuten kommentoin itsekin, niin nyt maksaisin mielelläni lisäpäiviä siitä. Epäilen että aika moni maksaisi, on se sen verran ihanan näköinen.

Tiedän että kotona odottaa jotain uusia lelujakin, jännittää nähdä nekin, luulen että osa on minun kiduttamiseen ja osa on hänen nautintoaan varten. Tai siis kaikki hänen nautintoaan varten, ja oikeastaan minunkin nautintoa, koska nautin suuresti siitä kun saan Neidiltä kyytiä. Noihin kyselyihin vastaa ihmiset todella huonosti, seuraava kysely minulla jo mielessä, ja toivoisinkin niihin lisää vastauksia. Ainakin sitten kaikki kävijätkin näkisivät enemmän, että onko meitä asianharrastajia paljonkin. Ainakin noiden keskustelupalstojen mukaan meitä on paljon, tai sitten ne ovat jonkun yksinäisen yksinpuheluja. Ainakin englanninkielisä sivustoja on aiheeseen liittyen satoja, en tiedä suomeksi muita aktiivisia kuin tämän oman blogini, jos joku tietää jotain saa vapaasti laittaa linkkiä tulemaan joko kommenttina tai sitten spostiin. 

2 kommenttia:

  1. Siveysvyö ja siihen joutuminen ,on miehelle kaikkein nöyryytävin kokemus .Valta on täysin naisella osaavat olla tosi ilkeitä .Nimimerkki Pallit-täynnä.

    VastaaPoista
  2. Kumma kyllä minä lukitsin itse itseni siveysvyöhön kaksi kuukautta sitten enkä ole katunut päivääkään.
    Käytän sitä siksi että minun on vaikea hillitä masturbointia (himo).
    Nyt on tosiaan kaksi kuukautta täynnä ja tarkoitus olisi olla lukittuna siihen asti kunnes löydän elämänkumppanin.

    VastaaPoista